Helleaalto koetteli koalaa – mies lainasi eläimelle puutarhasuihkua

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pakkasten koetellessa suomalaisia on Australiassa kesä. Lämpötilat ovat nousseet paikoitellen koviin lukemiin esimerkiksi Adelaidessa, Etelä-Australiassa. Steven Wiltshire huomasi kotinsa lähettyvillä Koalan, jolle lämpöhalvauksen uhka oli lähellä.

Wiltshire päätti auttaa eläintä lainaamalla puutarhasuihkuaan tämän käyttöön.

– Epäilin Koalan kärsivän nestehukasta, joten viritin yhden käyttämättömistä puutarhasuihkuistani suihkuttamaan vettä puun alemmille oksille, Steven kuvailee.

Mashable-sivuston mukaan Steven palasi myöhemmin tarkkailemaan tilannetta. Koala oli kiivennyt alemmalle oksalle viilentymään miehen virittämässä vesisuihkussa. Eläin oli seuraavan päivänä häipynyt omille teilleen.

– Uskon sen toipuneen tarpeeksi, jotta se pystyi liikkumaan uuteen paikkaan tekemään sitä mitä koalat tekevät kaiket päivät – nukkuvat ja syövät!, mies spekuloi.