Mies tilasi Kindlen – paketista paljastui jotain aivan muuta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Postin ja lähettipalveluiden kautta tilatuista paketeista paljastuu toisinaan jotain aivan muuta, kuin oli tarkoitus. Iso-Britannian Bristolissa asuvan miehen kauhuksi paketista paljastui kasvainnäyte.

James Potten oli tilannut Yhdysvalloista e-kirjojen lukemiseen tarkoitetun Kindle-laitteen. FedExin kuljettama paketti piti kuitenkin sisällään Kindlen sijaan kasvainnäytteen, jonka todellinen määränpää oli Lontoossa sijaitseva Royal Free Hospital.

– Se oli omituinen tilanne, ja olin aivan järkyttynyt. Tajusin saaneeni kotiini näytteen kasvaimesta, mikä ei ollut todellakaan sitä mitä odotin, James Potten kuvailee Evening Standard -lehdelle.

Potten kertoo käyneensä todella omituiseksi kuvailemansa keskustelun FedEx-lähetin kanssa, ennen kuin hän soitti yhtiölle. Lopulta yhtiö haki paketin takaisin toimittaakseen sen oikeaan osoitteeseen. Kaikkien onneksi Royal Free -sairaala ilmoitti näytteen olleen hyvässä kunnossa matkaan tulleesta ylimääräisestä mutkasta huolimatta.

FedExin mukaan moka johtui pakettiin päätyneestä väärästä nimilapusta. James Pottenin tilaama Kindle toimitettiin lopulta hänelle, ja yllättäviä käänteitä sisältänyt tarina sai onnellisen lopun.