Mies ei ollut uskoa korviaan – vohvelirauta päästi pierun!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Iltapalaa valmistanut amerikkalaismies havahtui keittiöstään kantautuviin pierun ääniin. Mies tyrmistyi huomatessaan, että äänet tulivat vohveliraudasta. Vain hetkeä ennen mies oli kaatanut raudalle vohvelitaikinaa ja sulkenut sen.

Äänet olivat miehestä niin huvittavia, että hän päätti kuvata videon ilmavaivaisesta vohveliraudasta. Keittiökone ei pettänyt miehen odotuksia, sillä videolle tallentui kunnon tusaus. Ilman pakenemisen seurauksena vohveliraudan välistä alkoi pilkottaa pala taikinaa.

Mies on julkaissut huvittavan videon netissä. Voisi luulla, että kyseinen vohvelirauta tulee jatkossa saamaan syyt niskoilleen myös muista kodissa tapahtuvista pieraisun äänistä.