Koira ja kissa harrastivat seksiä pihamaalla – rysän päältä kiinni!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Thaimaalainen lemmikinomistaja on yllättänyt koiransa kesken parittelutuokion. Erikoisen tilanteesta teki se, että koira oli alkanut nylkyttää pihalle vaellellutta kissaa. Terassille loikannut kissa ei selvästikään pelännyt tehdä tuttavuutta koiran kanssa.

Hetken haistelun jälkeen koira kokeili onneaan kissan kanssa. Koiranomistajan hämmästykseksi kissa alistui koiralle ja jäi seisoskelemaan paikoilleen, kun hännänheiluttaja alkoi nylkyttää sitä.

Thaimaan Chiang Maissa kuvattu video on hämmentänyt ihmisiä sosiaalisessa mediassa. Viriilillä nuorella uroskoiralla kävi huono tuuri, sillä lisääntyminen kissan kanssa ei luonnollisestikaan mennyt ihan putkeen.

Uusimmat