Realitykaunottaren peppukuva leviää verkossa: ”Tässä teille belfie!”

Viihdeuutiset · Annika Kela

Musiikkitelevision Geordie Shore-hittisarjan realitytähti Charlotte Crosby on näpäyttänyt vihaajia sosiaalisessa mediassa julkaisemalla belfien. Näyttävällä kuvalla tähtönen on halunnut osoittaa, että hänen pakaralihaksensa ovat nykyään timmissä kunnossa.

Daily Mail -lehden mukaan kuva on vetänyt kaunottaren pilkkaajat hiljaiseksi. Charlotte on avautunut kokemastaan kiusaamisesta useissa lehtihaastattelussa. Tähtönen kertoi, että muutama vuosi sitten häntä haukuttiin lihavaksi, rumaksi ja rääväsuuksi. Sen sijaan, että hän olisi lannistunut ilkeistä kommenteista käänsi hän sen motivoimaksi voimaksi aloittaessaan treenaamisen.

Rankan kuntoilujakson jälkeen Charlotte oli päässyt tavoitteisiinsa. Timmikuntoisen kaunottaren julkaisemasta jumppavideosta tuli suuri hitti. Vaikka Crosby oli saavuttanut tavoitteensa ja saanut unelmiensa vartalon, joutui hän silti edelleen netissä pilkan kohteeksi.

Naisen takamusta haukuttiin lättänäksi. Charlotte päätti näyttää vihaajilleen mistä hänet on tehty ja hän treenasi pakaralihaksensa kadehdittavaan kuntoon ammattilaisten avustuksella. Tähden pakaratreenistä on julkaistu jumppavideo 3 Minute Bum Blitz. Kuten arvella saattaa, tähtösen pakaratreenivideosta tuli hitti edeltävien jumppavideoiden tavoin.

BELFIE 🍑 #APerfectHandfull #3MinuteBumBlitz

Kuva, jonka @charlottegshore julkaisi

Uusimmat