Ilkeä äitipuoli on satujen pahis – todellisuus voi olla toinen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Uusperheissä jaetaan toisen ja oman lapset. Parhaimmassa tapauksessa uudesta porukasta muovautuu yhteen hiileen puhaltava tiimi, joka ottaa myös kodin ulkopuoliset perheenjäsenet osaksi elämää. Toisaalla tapellaan ankarasti, eivätkä aikuiset osaa suhtautua kypsästi uuteen rakkauteen.

Walt Disneyn elokuvissa vilahtelee runsaasti äitipuolia, jotka leimataan usein ilkeiksi ja salakavaliksi. Todellisuudessa nykyajan äitipuolet kaiketi yrittävät suurimmaksi osaksi antaa sydämensä toisen lapsille ja hoitaa heitä yhtä suurella vastuudentunnolla kuin omiaan. Hirviömäisiä äitipuolia kuitenkin riittää.

Walt Disneyn elokuvat on luotu usein muiden kirjoittamien tarinoiden pohjalle. Silti ilkeät äitipuolet on tehty heidän filmatisoinneissaan todella kauheiksi naisiksi, jotka jopa tappavat lapsia. Tällaisia ovat esimerkiksi Tuhkimon kasvattaja lady Tremaine ja Lumikin isän uusi vaimo.

Samankaltaisia rouvia löytyy Tähkäpään tarinasta nimeltään Kaksin karkuteillä, elokuvasta nimeltään Sikin Sokin Saduissa ja Lindsey Lohanin tähdittämästä Ansa vanhemmille -elokuvasta. Onneksi totuus on usein tarua ihmeellisempää, ja äidipuolet voivat tuoksua pullalta ja tarjota lämmintä syliä.