Morsian jätettiin alttarille – niittää nyt menestystä Instagramissa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Sydämensä särkenyt englantilaisnainen on löytänyt ihastuttavan hoitokeinon murheisiinsa. Alttarille jätetty morsian nimittäin irtisanoutui työstään, myi asuntonsa ja lähti reissaamaan ympäri maailmaa. Manchesterin lentokentällä työskennellyt 30-vuotias Katy Colins on nyt muuttunut nainen.

Maailman ympäri matkaaminen on saanut kaunottaren unohtamaan huolensa. Kun Colins lähti matkalleen, hän perusti matkablogin ja Instagram-tilin Not Wed or Dead. Perheenjäsenien ja ystävien lisäksi Katyn matkakuvat ovat tavoittaneet tuhannet ihmiset.

Sen lisäksi, että Katy on jälleen onnellinen on hän viimein päätynyt työskentelemään unelmiensa työssä. Naisesta on nimittäin tullut kirjailija. Colins on muun muassa kirjoittanut kirjan The Lonely Hearts Travel Club Destination Thailand.

Katy kokee, että hän on kuin reppureissaava Bridget Jones, jonka elämässä tapahtuu aina yllättäviä käänteitä. Reissaajan mukaan matkailu on mullistanut hänen elämänsä ja siitä on tullut hänelle suuri intohimo.

Flash back to my inner child at the Taj Mahal! I miss India #contikilegends #llymlrs

Kuva, jonka Katy Colins (@notwedordead) julkaisi

Made it to Machu Picchu! #peru #backpacker

Kuva, jonka Katy Colins (@notwedordead) julkaisi

Uusimmat