Teinin vastasta järkyttävä löytö – kaksi kiloa luuta, hampaita ja hiuksia

Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Intialainen Narendra Kumar hakeutui lääkärin vastaanotolle vatsakipujensa vuoksi. Nuorukainen oli kärsinyt kiputilojen lisäksi rankasta laihtumisesta ja oksentelusta. Kun mieheltä otettiin ultraäänikuvaa vatsan seudulta, löydettiin hänen sisältään syntymätön kaksonen.

Narayan Swaroopin sairaalaan toimitetun 18-vuotiaan pojan vatsan sisältä löydetyllä kaksosella oli kasa hiuksia, luita ja hampaita. Nuoren miehen sisällä kasvanut möykky oli noin 20 senttimetriä leveä ja painoi 2,5 kiloa. Narendra Kumarin vatsa oli hieman kasvanut vuosien saatossa. Syntymätön kaksonen oli hyödyntänyt nuoren miehen verenkiertoa ja se oli käytännössä elossa.

Luista, hiuksista ja hampaista muodostunut möykky poistettiin kolme tuntia kestäneessä leikkauksessa, IFL Science uutisoi. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun ihmisen sisältä löydetään syntymätön kaksonen. Uutisoimme taannoin tapauksesta, jossa kaksonen löytyi naisen kallon sisältä.