Humalainen pelkäsi mäyrää – soitti hätänumeroon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hätänumeroon ei soiteta tilanteissa, joissa kukaan ei ole vaarassa ja tilanne on kiireetön. Esimerkkinä mainittakoon sähkökatkokset ja liikenneruuhkat. Turhat soitot viivästyttävät aidossa hädässä olevien henkilöiden avunsaantia. Kaikki eivät tätä ymmärrä.

Hätäkeskuspäivystäjä Dominic Taylor on paljastanut Yahoo-sivustolle yhden ikimuistoisimmista puheluista, jolloin hänen mielestä hätänumeroon soittamisen olisi voinut jättää väliin. Hänelle soitti kerran pilkkopimeään metsään eksynyt humalainen mies. Miehen suurin paniikinaihe oli, että hän pelkäsi mäyrän hyökkäystä. Mäyrät ovat näätäeläimiä.

– Hän oli pimeässä metsässä matkalla kotiin, eikä osannut paikallistaa sijaintiaan. Lohdutin miestä, että mäyrä tuskin hyökkää hänen kimppuunsa. Kehoitin miestä ottamaan muutaman juoksuaskeleen, koska hän valitti olleensa kylmissään, Taylor kertoo.

– Hetken juostuaan mies pyysi lupaani pysähtymiseen, koska oli väsynyt. Lopulta hän löysi asutusalueelle ja sain lähetettyä hänelle apua. Hän oli kovin kiitollinen päästessään kotiin ilman, että mäyrä hyökkäsi hänen kimppuunsa, hän jatkaa.

Uusimmat