Bokseri ei suostu palloleikkiin – antoi pallolle kyytiä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni koiranomistaja voi ajatella, että pallon noutaminen kuuluisi kaikkien rotujen suosikkileikkeihin. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole. Kaikki koirat eivät pidä noutamisesta, minkä vuoksi ne eivät välttämättä ymmärrä lelun takaisin antamista sen jälkeen, kun ne ovat kovalla työllä sen noutaneet.

YouTube-videolla nähdään hauska tilanne bokserista, joka ei suostu lähtemään omistajansa palloleikkiin mukaan. Bokseri on saanut hyvän otteen sinisestä pallosta eikä ole antamassa sitä omistajalleen enää takaisin vaan pitää pallosta kaikilla voimillaan kiinni.

Nainen yrittää palloa bokserilta pois vetämällä palloa eteenpäin, mutta koira tulee pallon perässä takajaloillaan seisten. Koiran käveleminen kahdella jalalla näyttää siltä kuin se olisi hassussa kumarassa löntystelevä ihminen. Omistaja ei voi olla nauramatta koiran periksiantamattomuudelle.