Pet Shop Boysin uutuus villitsi DJ-ammattilaiset: ”Toi ysäritrancen takaisin!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme äskettäin, että Pet Shop Boys julkaisee uuden Super-albuminsa 1. huhtikuuta. Uudella albumilla syntikkapopin kuninkaat jatkavat menestyksekästä yhteistyötään Stuart Pricen kanssa, joka tuotti myös vuonna 2013 julkaistun Electric-albumin.

Nyt levyn singlelohkaisu Inner Sanctum julkaistiin verkossa ääniversiona, ja julkaisu sai heti aikaiseksi poikkeuksellisen voimakkaita reaktioita alan ammattilaisten keskuudessa. Parivaljakko on ollut koko uransa ajan elektronisen musiikin pioneeri, mutta uuden singlen myötä se korostui entisestään.

Pet Shop Boys toi nimittäin 1990-luvun alun alkuperäisen trancesoundin takaisin. DJ-ammattilaiset ovat kilvan ylistäneet kappaletta, joka lainaa poikkeuksellisen vahvasti tunnelmia kolmesta 1990-luvun alkupuolen tranceklassikosta. Kappaleet ovat Age of Loven Age of Love vuodelta 1990, Energy 52:n Cafe del Mar vuodelta 1993 ja Mobyn Go vuodelta 1990.

Pet Shop Boys julkisti äskettäin esiintyyvänsä heinäkuussa neljänä iltana peräkkäin Lontoon Royal Opera Housessa. Inner Sanctum -konserttisarja on tehty yhteistyössä yhtyeen pitkäaikaisten yhteistyökumppaneiden, suunnittelija Es Devlin ja koreografi Lynne Pagen kanssa.