Väristyskirjabuumi etenee – nyt järjestetään jo kursseja aikuisille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Viime vuosina kauppojen hyllyille ilmestyneet aikuisten värityskirjat ovat jo niin suosittuja, että niiden innoittamana on järjestetty kokonaisia värityskursseja. Yhdysvaltalainen Wisconsinissa sijaitseva kirjasto on tehnyt värittämisestä sosiaalisen tapahtuman.

Deforestin kirjaston koordinaattori Jane Henze kertoo Associated Pressille, että värityskirjat ovat saaneet ihmiset liikkeelle. Osa värityskursseille osallistuneista ei ole ennen käynyt kirjastossa. Kyseessä on sosiaalinen ja samanhenkiset ihmiset yhteensaattava harrastus.

Nähtäväksi jää, onko suomalaisten kansalais- ja työväenopistojen kalentereissa ensi syksynä samanlaisia värityskursseja. Ihmiset ovat saaneet värityskirjojen tehtäviin paneutumalla paremman keskittymiskyvyn, koska värittäminen vapauttaa stressiä ja ahdistuneisuutta. Värittäminen opettaa uudenlaisia ongelmanratkaisutaitoja ja kuvien koristeleminen saa aivot meditaation kaltaiseen tilaan.

Uusimmat