Jättiläisaalto yllätti rannalla – vaaratilanne tallentui videolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen länsirannikon asukkaat ovat ihmetelleet viime päivinä minitsunamiksi kutsuttuja kovia aaltoja. Myös hiipivinä aaltoina tunnettu ilmiö tarkoittaa kovaa vesimassaa, joka vyöryy rannalle yhtäkkiä pitkän tyynen jakson jälkeen.

Youtube-käyttäjä Steve Raplee jakoi videon, jossa hän joutuu hiipivän aallon yllättämäksi. Lähialueella sijaitsevan ravintolan omistava Raplee ja muut rannalla olijat ehtivät juuri alta pois, kun jättiläismäinen aalto pyyhkäisee rannikon yli.

Mashable-sivuston mukaan Yhdysvaltojen luontaisosaa koetelleet yllätysaallot saattavat olla hengenvaarallisia monestakin syystä. Alueen merivesi on tähän aikaan vuodesta jääkylmää, ja veteen joutuneet ihmiset saattavat upota syvyyksiin tavallista nopeammin painavien talvivaatteiden vuoksi.