Nainen virtsasi housuun junassa – haastoi junayhtiön oikeuteen

Viihdeuutiset · Annika Kela

Saksalainen naismatkustaja on haastanut Deutsche Bahn -yhtiön oikeuteen kiusallisesta välikohtauksesta junassa. Nainen nimittäin virtsasi housuihinsa, sillä junan ainoa vessa oli poissa käytöstä matkan ajan.

Kaksi tuntia kestänyt matka oli liian pitkä pidättelemiseen ja nainen laski alleen ennen kuin hän ehti juna-aseman vessaan. Mirror-lehden mukaan matkustaja haastoi yhtiön oikeuteen ja viime heinäkuussa junayhtiö tuomittiin maksamaan naiselle 200 euron korvaukset tapahtuneesta.

Koska yhtiö ei ole maksanut naiselle korvauksia, on matkustaja vienyt asian uudelleen oikeuteen. Mirror-lehden mukaan tällä kertaa hän vaatii korvauksia tuplana. Naisen asianajaja on sitä mieltä, että junayhtiö teki virheen, kun se jätti maksamatta korvaukset, sillä nyt edessä ovat suuremmat korvausvaatimukset ja asianajokulut kahdesta oikeudenkäynnistä.