Michael Jacksonin rooliin vaaleaihoinen näyttelijä – fanit raivostuivat

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Alkuviikosta uutisoitiin, että englantilainen näyttelijä Joseph Fiennes tulisi esittämään Michael Jacksonin roolia uudessa puolituntisessa televisioelokuvassa. Fanit olivat uutisen kuultuaan raivoissaan siitä, että tummaihoista Jacksonia tulisi esittämään vaaleaihoinen Fiennes, mitä vanhan haastattelun mukaan Jackson itsekään ei olisi halunnut.

Oprah on haastatellut Michael Jacksonia vuonna 1993. He puhuivat muun muassa huhuista, joiden mukaan Jacksonista kertovassa elokuvassa tulisi olemaan vaaleaihoinen poika esittämässä poptähteä. Jackson kertoi Oprahille, että huhu oli kamalinta mitä hän oli kuullut pitkään aikaan.

Michael Jackson on kertonut avoimesti kärsivänsä vitiligo-nimisestä sairaudesta, joka muuttaa hänen ihonsa pigmentin vaaleaksi. Valkopälviksi kutsuttu pigmenttihäiriö kulkee Jacksonin suvussa ja alkoi muuttamaan tähden ihon väriä vaaleaksi vähitellen.

Jackson on ollut aina ylpeä juuristaan eikä Huffington Post -lehden julkaiseman haastattelun mukaan olisi itsekään halunnut, että häntä tulisi koskaan näyttelemään kukaan vaaleaihoinen. Tästä tietoisina Jacksonin fanit ovat syystäkin tuohtuneita siitä, että näyttelijävalinta on osunut Fiennesiin.