Johtaja lennätti työntekijänsä Barbadokselle – luulivat vitsiksi

Viihdeuutiset · Annika Kela

Englantilainen naisyrittäjä Helen Bilton on yllättänyt työntekijänsä lennättämällä heidät Barbadokselle yrityksen 10-vuotisjuhlan kunniaksi. The Group Company -matkailuyrityksen johtaja oli varannut 32 työntekijälleen kolmen päivän all inclusive -loman Barbadokselta.

Pikaloma paratiisissa tuli työntekijöille yllätyksenä, sillä Helen oli kertonut heille, että yrityksen juhlia vietettäisiin englantilaisessa Flamingo Land -huvipuistossa. Kun juhlapäivä alkoi lähentyä kertoi Bilton työntekijöilleen, että huvipuistoon lähteminen ei onnistunut, sillä se oli kyseisenä ajankohtana suljettu.

Metro-lehden mukaan työntekijät olivat pettyneitä Helenin ilmoitukseen. Sitten Bilton paljasti, että huvipuiston sijaan he lähtisivätkin Barbadokselle. Bilton kertoi, että aluksi hänen työntekijänsä nauroivat hänelle, sillä he luulivat naisen vitsailevan. Se ei ollut vitsi, vaan juhlapäivänä 32 työntekijää lennätettiin kolmeksi päiväksi lomaparatiisin aurinkoon.

Uusimmat