Suuri seikkailu! Lapsiperhe pakettiautolla Liettuasta Marokkoon

Matkailu · Stara.fi

Johan Van Zutphen halusi osoittaa itselleen ja muille, että pienen vauvan kanssa matkustaminen on mahdollista. Hän lähti tyttöystävänsä ja yhdeksänkuukautisen Leo-vauvansa kanssa kahden kuukauden mittaiselle seikkailulle punaisella pakettiautolla.

Zutphen matkusti tyttöystävänsä kanssa pakettiautolla maasta toiseen yrittäen pärjätä mahdollisimman vähällä rahalla. He yöpyivät ystäviensä luona aina kun mahdollista ja käyttivät kahden kuukauden aikana rahaa hotelliin vain yhden yön verran.

Perhe lähti matkaan Liettuasta ja ajeli monen maan halki pakettiautolla. Perhe matkusti Espanjaan, Marokkoon, Saksaan, Ranskaan, Italiaan ja Puolaan. Hauskoista ja onnellisista kuvista päätellen perheen matka oli onnistunut eikä pieni vauva hidastanut menoa. Zutphen on lisännyt upeat matkakuvat Boredpanda-sivustolle, jossa niitä voi käydä ihastelemassa.

Thanks everyone for welcoming / inviting / inspiring and following us! It's good to be back home again

Julkaissut Johan Van Zutphen 17. tammikuuta 2016