Nyt se on varmaa! Miesten yhteiset illanvietot edistävät terveyttä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Poikien iltojen viettämisellä on todettu olevan terveyttä edistäviä ominaisuuksia, väittää Göttingenin yliopiston teettämä tutkimus. Miehet, jotka viettivät poikien iltoja säännöllisin väliajoin ovat terveempiä, sillä he stressasivat vähemmän ja kärsivät harvemmin ahdistuksesta.

Tutkijoiden mukaan miesten kehoon erittyi enemmän stressihormonia, kun he olivat yhdessä puolisonsa tai perheensä kanssa. Kun mies vietti illan pelkässä miesseurassa, alkoivat stressihormonitasot laskea. Miehet rentoutuivat nopeammin ollessaan miespuolisten ystäviensä seurassa.

The Telegraph -lehden mukaan merkittävä osa tutkimuksen tuloksista on saatu tutkimalla urosmakakeja. Tutkijat huomasivat, että stressiin liittyviä sairauksia esiintyi eniten naarailla ja yksilöillä, jotka viettivät aikaa naaraiden seurassa.

Tutkijoiden mukaan makakiurokset suhtautuivat muihin uroksiin kahdella tavalla. Makakit hyväksyivät yhteisöönsä muita uroksia muodostamalla niiden kansa eräänlaisen ystävyyssuhteen, kun taas joidenkin urosten kanssa makakit kilpailivat ja tappelivat naaraista. Makakiurosten stressihormonitasot laskivat, kun ne olivat yhdessä ystäviksi hyväksyttyjen urosten kanssa. Yksilöt, jotka kärsivät harvemmin stressistä olivat terveempiä.

Uusimmat