Saksalaisturisti rikkoi lakia – kiipesi pyramidin huipulle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Saksalaisturisti on julkaissut netissä videon, jossa hän kiipeää 146-metrisen pyramidin päälle Gizassa, Egyptissä. Uhkarohkea Andrej Ciesielski riskeerasi turvallisuutensa lisäksi tulevaisuutensa, sillä pyramideille kiipeäminen on lailla kielletty.

Daily Mail -lehden mukaan monumentteihin koskeminen ja niiden päälle kiipeäminen on rangaistava teko Egyptissä. 4.500 vuotta vanhan pyramidin päälle kiipeämisestä Ciesielski saattaa saada jopa kolmen vuoden vankeusrangaistuksen.

Vaikka monet ovat pitäneet münchenislaisnuoren kuvaamaa videota upeana ja maisemia kauniina, on Andrej’n tekoa pidetty tuomittavana. Monet ovat yhtä mieltä siitä, että turistien tulisi kunnioittaa ja noudattaa maassa maan lakeja. Toistaiseksi ei ole tiedossa onko Ciesielski saanut tempauksestaan rangaistusta.