Slipknot konsertoi Helsingissä – katso kuvakooste keikalta!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuonna 1995 Yhdysvaltain Iowassa perustettu Slipknot tunnetaan metallin eri tyylilajeja yhdistelevän musiikkinsa lisäksi huomiota herättävästä lavaolemuksestaan. Yhdeksänhenkisen bändin jäsenet käyttävät julkisuudessa kauhuelokuvamaisia naamareita ja asuja, jotka nähtiin äskettäin myös Helsingissä.

Stara oli paikalla, kun yhtyeen rajaton lavaenergia vangitsi yleisön Helsingin Hartwall Areenalla 18. tammikuuta. Ohessa kuvakooste keikalta, joka on huhujen mukaan jäämässä yhtyeen viimeiseksi Suomessa aikoihin, koska yhtye on vihjannut jäävänsä usean vuoden tauolle.

Uuden levyn myötä yhtye otti viime vuonna käyttöönsä uudet maskit, jotka esiteltiin The Devil In -musiikkivideolla. Vuonna 2010 yhtyeen alkuperäinen basisti Paul Gray löytyi kuolleena huumeiden yliannostukseen iowalaisessa hotellihuoneessa. Pari vuotta myöhemmin rumpali Joey Jordison puolestaan jätti yhtyeen. Uuden levyn myötä yhtyeessä nähdään uusi basisti ja rumpali. Slipknot on myynyt maailmanlaajuisesti yli 14 miljoonaa levyä.

Slipknot Helsingissä 2016, Kuva: Jussi Eerola Photography