Virtuaalitodellisuus antaa henkilölle kokemuksen dementiasta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Uusi virtuaalitodellisuus antaa ihmisille kokemuksen ja paremman ymmärryksen siitä, miltä dementiaa tai Alzheimerin tautia sairastava joutuu kokemaan. Geriatriaan erikoistunut PK Beville suunnitteli virtuaalisen dementiakierroksen, jonka avulla ihmiset pystyvät kävelemään hetken muistisairaan ihmisen kengissä.

Kierrokseen osallistuva henkilö pukee ylleen silmälasit, kuulokkeet, hanskat ja erityiset kengät, jotka stimuloivat hermoja jalanpohjista. Moni voi luulla, että muistisairaan ihmisen pahin oire on muistin menettäminen. Sairaudet ovat kuitenkin kokonaisvaltaisempia kuin moni tietääkään, ja vaikuttavat myös sekä jalkojen että käsien hermoihin ja tuntemuksiin, ihmisen näköön ja kuuloon.

Henkilöt kuulevat erikoista huminaa ja heidän näköään heikennetään lasien avulla. Heille annetaan hanskat, joiden vuoksi he eivät kunnolla tunne koskettelemiaan asioita tai pysty tunnistamaan niitä. Virtuaalitodellisuutta kokeilleet ihmiset menivät kokemuksesta nopeasti hämilleen eivätkä pystyneet enää napittamaan paitaansa kunnolla kiinni tai tunnistamaan pehmolelunallea.