Karhu jahtasi miehen puuhun – silminnäkijä ryhtyi kuvaamaan

Viihdeuutiset · Annika Kela

Sosiaalisessa mediassa on äskettäin lähtenyt leviämään video venäläismiehestä, joka oli todistanut vaarallisen tilanteen naapurinsa pihalla. Hetkeä aiemmin videota kuvannut mies oli havahtunut naapurinsa huutoihin ja huomannut, että mies seisoi puunoksalla karhu kintereillään.

Daily Mail -lehden mukaan miehen reaktio on vähintäänkin yllättävä. Mies nimittäin huokaisi kyllästyneenä nähdessään naapurinsa pinteessä. Hän ei tehnyt elettäkään mennäkseen auttamaan naapuriaan hätistämään karhun tiehensä.

Muutaman vuoden takainen video on kuvattu Krasnoufimskissa, Venäjällä. Monet videon nähneistä ovat olleet järkyttyneitä miehen reaktiosta. Auttamisen sijaan mies keskittyi kuvaamaan pihalla olevia autoja. Onneksi naapuri onnistui lopulta pelastautumaan hätistämällä karhun pois puusta.