Jason Bourne tekee paluun – ensimmäinen traileri julki

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Matt Damon varasti vakoojatrillereiden ystävien sydämet Medusan verkko, eli Bourne Identity -elokuvassa ja sen jatko-osissa. Nyt todellista henkilöllisyyttään etsinyt ja CIA:ta pakoillut hahmo on tekemässä odotetun paluun sarjan viidennessä osassa.

Kesällä 2016 ensi-iltansa saava elokuva kantaa pelkistettyä nimeä Jason Bourne. Jatko-osan traileri sai ensiesityksensä tämänvuotisen Super Bowl -ottelun mainostauolla, ja se on sittemmin julkaistu myös Youtubessa.

Trailerin perusteella Matt Damonin esittämä Jason Bourne on ehtinyt keräämään melkoisesti massaa jatko-osien välissä. Jason Bournen ohjaajana toimii Myös Medusan isku ja Medusan sinetti -elokuvista vastannut Paul Greengrass.