Disneyn Frozenista tehdään Broadway-musikaali

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Disneyn vuonan 2013 ensi-iltansa saanut Frozen on kaikkien aikojen menestynein animaatioelokuva. Elokuvalle suunnitellaan jo jatko-osaa, ja lisäksi siitä ollaan työstämässä myös musikaaliversiota teatterin lavalle.

Frozen-musikaali saapuu Broadwaylle kevääksi 2018. Entertainment Weekly -lehden mukaan teatteriversion musiikista vastaavat myös elokuvan musiikit säveltäneet ja sanoittaneet Kristen Anderson-Lopez ja Robert Lopez.

Muun muassa Billy Elliot ja Matilda -elokuvien parissa työskennellyt Peter Darling suunnittelee musikaalin koreografian. Toistaiseksi ei ole tiedossa, ketä esityksen päärooleissa tullaan näkemään. Ennen virallista Broadwayn ensi-iltaa Frozen-musikaalista tullaan järjestämään testinäytös toistaiseksi nimeämättömässä teatterissa.