Rakasta itseäsi eniten – voit silloin paremmin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Naisten minäkuva on muutunut vuosien varrella. Äskettäin toteutettiin kysely, jonka mukaan naiset ajattelevat nykyään paljon myönteisemmin vartalostaan verrattuna 90-lukuun. Silti vain 14 prosenttia rakastaa ulkonäköään. Varsinkin naisilla on vakavia ongelmia itsetuntonsa kanssa.

Vaikka neitokaiset nykyään ymmärtävät, että he voivat edustaa mitä vartalonmallia tahansa, osaa vain harva tarkastella ulkonäköään objektiivisesta näkökulmasta. Naiset löytävät aina jotain vikaa itsestään.

Eniten virheitä löytyy vertailemalla omaa vartaloaan muihin. Ei myöskään kannata uppoutua mielikuvaan, jonka esimerkiksi media naisista luo. Naiset ovat enemmän kuin vaateripustimia. Ensin tulisi opetella rakastamaan omaa ulkonäköään. Keho on maailman kaunein temppeli.

Naisten kannattaa muuttaa ajattelutapojaan myönteisemmäksi. Ei kannata uskoa omia käsityksiä siitä, että vartalo on muka aina jotenkin epätäydellinen. Negatiiviset ajatukset on parempi hylätä romukoppaan ja ottaa tilalle hyvällä fiiliksella luotuja käsityksiä ulkonäöstä.

Jokaisen meistä tulisi antaa vartalollemme hyvinvointia edistäviä ravintoaineita. Olemme sitä mitä syömme, joten kannattaa keskittyä energiapitoisiin, terveellisiin ja rikasravinteisiin tuotteisiin. Unohda humpuukidieetit ja syömiseen liittyvät muoti-ilmiöt.

Kun oppii ymmärtämään omia ajatuksia, luo yleensä vahvemman siteen myös omaan minuuteen. Kun keskittyy omaan sisäiseen maailmaan, ei ulkoinen habitus enää tunnukaan niin tärkeältä. Avain onneen piilee omassa hyvinvoinnissa myös sielun sopukoita myöten.

Kuvittele, että oma hyvinvointi peilautuu ympäristöstä. Oma mieliala ja hyväksyminen heijastuu myös muista ihmisistä. Ehkä et tule toisten ihmisten kanssa toimeen? Syy voi olla sinussa. Opettele olemaan sinut itsesi kanssa, ja syytä vasta sen jälkeen muuta maailmaa – jos siitä enää löytyy virheitä, YourTango muistuttaa.