Sanni rikkoi Spotifyn ennätyksen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sannin uusi single Että mitähän vittua julkaistiin eilen 10. helmikuuta, ja se keräsi ensimmäisen vuorokauden aikana huikeat 294.429 kuuntelua Spotifyssa. Tämä on uusi päiväkohtainen striimiennätys Suomessa. Edellinen päiväkohtainen striimiennätys oli 254.900.

– Ihan mieletöntä! Tää on mun mielestä ainakin note to self, että rehellinen ja häpeilemätön meininki musanteossa on mun juttu ja se on ilmeisesti jengilekkin ihan oikei. Sillä linjalla jatketaan ja kiitos kaikille kuuntelijoille. Tää on vasta alkuu, kertoo Sanni.

Viime vuonna julkaistu Lelu-albumi on myynyt platinaa, ja Sanni aloitti viime viikolla kattavavan Lelu Tour –kevätkiertueen, joka päättyy 30. huhtikuuta Helsingin Kulttuuritalolle. Sanni teki vuoden 2015 aikana yli sata keikkaa ja viime syksyn aikana lähes kaikki hurmokselliset keikat olivat loppuunmyytyjä.

Vuoden Naissolistiksi taannoin valittu Sanni on ehdolla tulevassa Emma gaalassa peräti neljässä eri kategoriassa. Suomen Musiikkikustantajat ry palkitsi Sannin platinaa myyneen 2080-luvulla -kappaleen Vuoden biisi-palkinnolla syyskuussa.