Mies harrasti miehen kanssa seksiä – tuli valeraskaaksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Naisten ollessa valeraskaana he kokevat samanlaisia oireita kuin oikeassakin raskaudessa. Kuukautiset jäävät pois, vatsa kasvaa ja rinnat muuttuvat. Ainoa ero oikeaan odotusaikaan on se, että raskautta ei oikeasti ole. Nyt eräs mies on kokenut valeraskauden harrastettuaan seksiä toisen miehen kanssa.

Intialainen kahden lapsen isä tuli valeraskaaksi harrastettuaan seksiä toisen miehen kanssa. 52-vuotias isä oli sataprosenttisen varma siitä, että hän oli raskaana. Miehen vatsa oli alkanut kasvamaan huomattavan suureksi ja hän vannoi läheisilleen, että pystyi myös tuntemaan vatsassa kasvavan vauvan liikkeet.

Miesten valeraskauksien oireet ovat yleensä suurimmilta osin psyykkisiä, mutta niihin liittyy myös samanlaisia fysiologisia muutoksia kuin naistenkin valeraskauksissa. Yleensä miesten valeraskaudet ovat kuitenkin oireiltaan melko lieviä ja alkavat silloin kun oma naispuolinen kumppani alkaa odottamaan lasta. Intialainen mies oli tässä tapauksessa erikoinen poikkeus, sillä hänen läheisensä eivät olleet raskaana vaan hän väitti miesrakastajansa siittäneen hänet.

Intialainen mies oli aktiivinen homoseksuaali eikä hänellä ollut minkäänlaista identiteettikriisiä. Mies sai lääkärit hämilleen sillä hän koki vahvasti olevansa raskaana ilman, että hänen mielenterveydessään oltaisiin havaittu minkäänlaisia muutoksia. Lopulta miehen valeraskaus saatiin The Times of India -uutisten mukaan hoidettua lääkityksen avulla.

Uusimmat