Sotkuisella keittiöllä odottamaton vaikutus ihmisiin

Koti & Asuminen Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Päivällä moni tarkkailee syömisiään ja yrittää syödä terveellisesti, mutta illalla töistä väsyneenä asia voikin olla jo toinen. Ihmiset sortuvat helposti napostelemaan nopeita välipaloja keittiöstä tyydyttääkseen pikkunälkänsä. Uuden tutkimuksen mukaan napostelun ja iltasyömisen pystyy kuitenkiin vähentämään minimiinsä yksinkertaisen vinkin avulla.

Environment & Behavior -sivustolla on julkaistu uusi tutkimus, jossa tutkittiin sotkun ja kaaoksen vaikutusta ylisyömiseen. Tutkimukseen otti osaa sata naista, joista puolet laitettiin sotkuiseen keittiöön ja puolet siistiin. Tämän jälkeen osaa pyydettiin kertomaan tilanteesta, jossa he olivat niskan päällä ja osaa kertomaan tilanteesta, joka riistäytyi heidän hallinnastaan.

Tämän jälkeen naisille kerrottiin, että he voivat syödä mitä tahansa keittiöstä löytävät. Tutkijat seurasivat naisten käytöstä ja huomasivat, että sotkuisessa keittiössä stressaavasta tilanteesta kertoneet naiset söivät huomattavasti enemmän ja valitsivat epäterveellisempiä ruokia kuin siistissä keittiössä. Tutkimuksen perusteella keittiö kannattaa siis pitää siistinä, koska likainen keittiö voi laukaista epäterveellisen napostelukierteen.

Uusimmat