30-metrinen aalto iski laivaan – hurja näky videolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Iso-Birtanniaa koetteli tammikuussa voimakas Gertrude-myrsky, joka aiheutti vaarallisia tilanteita erityisesti merenkävijöille. Nyt Youtubessa nähdään Pohjamerellä kuvattu video joka paljastaa, minkälaista on olla merellä myrskyyn joutuneen laivan sisällä.

Videolla jopa 30 metriä korkea aalto pyyhkäisee merellä liikkuvan aluksen yli massiivisella voimalla. Videon kuvauksessa todetaan, että näin korkea aalto olisi saattanut helposti koitua pienemmän aluksen kohtaloksi. Independent-lehden mukaan Gertrude-myrskyn myötä tuuli puhalsi jopa yli 60 kilometrin tuntinopeudella.