Sosiaalinen kokeilu paljasti: 12-vuotias tyttö voi mennä Yhdysvalloissa naimisiin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Coby Persin on tunnettu sosiaalisista kokeiluistaan, joita hän kuvaa videolle ja julkaisee omalla YouTube-kanavallaan. Persin halusi käsitellä uusimmalla videolla sitä tosiasiaa, että monessa maassa lapsen kanssa naimisiin meneminen on laillista.

Hän järjesti aikuisen miehen ja lapsen hääkuvien ottamisen julkiselle paikalle. Persin lavasti keskelle Times Square -aukiota tilanteen, jossa 65-vuotias mies otti hääkuvia tuoreen 12-vuotiaan morsiamensa kanssa.

Ihmiset alkoivat nopeasti kerääntymään hääparin lähelle ja huutelemaan törkeyksiä miehelle. Mies kuitenkin selvensi uteliaimmille, että hänellä on lapsen vanhemmilta lupa, joten heidän avioliittonsa on laillinen.

Yhdysvalloissa vielä monissa osavaltioissa lapsista tytöt saavat vanhempiensa luvalla mennä naimisiin jo 12-vuotiaana ja pojat 14-vuotiaana, Metro raportoi. Persin halusi muistuttaa tästä epäkohdasta ihmisiä sosiaalisella kokeilullaan, joka sai ohikulkijoissa vahvat reaktiot aikaan.