Sinullako haastava työ? Katso ensin ampiaispesän poistajan video

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Harva ihminen pitää kiukkuisista ja terävällä pistimellä varustetuista ampiaisista. Joillekin niiden pisto saattaa olla jopa hengenvaarallinen. Ampiaisia kammoavien kannattaakin jättää suosiolla Youtube-käyttäjä Bob Brownin tuoreen videon katsominen väliin.

Bob joutuu työkseen käsittelemään muun muassa ampiaisia, ja tuoreella videollaan hän kaivaa Uudessaseelannissa jättiläismäistä ampiaispesää maasta esiin tutkimuskäyttöön. Mies toteaa videon kuvauksessa joutuvansa työssään ampaisten pistämäksi vuosien kokemuksesta ja suojavaatteista huolimatta.

Sadat vihaiset ampiaiset piirittävät videolla Bobia, jonka työ vaikuttaisi vaativan raudanlujia hermoja. Hyönteisten kiukkuisuutta kuvaa hyvin sekin, että kameran linssi alkaa videon keskivaiheilla sumentua sen pinnalle ilmestyvän myrkyn ansiosta.