Hai hyökkäsi kalastajien kimppuun – kiersi venettä ja puraisi potkurista!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Joukko uusiseelantilaisia kalastajia on kohdannut veneretkellään suuren pedon Frenchman Islandin kupeessa. Veneen viereen uiskennellut hai tutki uteliaana venettä ja sitten se näytti kiinnostuneen siitä enemmän.

Kalastajat alkoivat huutaa petokalalle, kun he näkivät sen tarttuvan hampaillaan kiinni veneestä ja sen potkurista. Hätyyttely ja mellastaminen tehosi, vaikkakin hai jatkoi veneen ympärillä kiertelelmistä.

The Sun -lehden mukaan kalastajat tiesivät olevansa turvassa veneessä, mutta kohtaaminen hain kanssa sai heidät hermostuneiksi. Hai kierteli venettä välillä maistellen sitä hampaillaan. Ehkäpä se halusi häätää kalastajat pois sen saalistusapajilta tai sitten se toivoi pääsevänsä osingoille kalastajien saaliista. Joka tapauksessa näky on pelottavaa katseltavaa.