Erikoinen ruokavalio: Mies syö hiekkaa ja kiviä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pohjois-Intiasta kotoisin oleva 45-vuotias Hans Raj on hyväkuntoinen ja eloisa mies. Lääkärit kuitenkin epäilevät miehen kärsivän pahanlaatuisesta pica-oireyhtymästä. Hän syö nimittäin kasapäin hiekkaa. Intialainen Hans Raj tunnetaan kylässään nimellä hiekkamies.

Raj on sisällyttänyt ruokavalioonsa hiekkaa ja kiviä peräti 25 vuoden ajan. Mies väittää, ettei hänen erikoisella ravintolisällä ole ollut merkittävää vaikutusta hänen terveyteensä. Päinvastoin, hän uskoo saavansa maaperän aineksista ihmisille tärkeitä mineraaleja. Hän työskentelee muurarina, joten erikoisherkut ovat aina käden ulottuvilla.

– Rakastan kivien syömistä. En usko, että niillä on vahingollisia vaikutuksia minuun. Aloitin hiekan syömisen jo varhaisella iällä ja nyt se on normaali osa minua, erikoisesta addiktiosta kärsivä mies kertoo Mirror-lehdelle.

– Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia vatsan tai suun hyvinvoinnin kanssa. Hampaani ovat kunnossa ja voin purra koviakin murikoita ilman ongelmia, hän jatkaa.

Kyseessä on lääkäreiden mukaan vakavanlaatuinen syömishäiriö, joka tunnetaan myös nimellä pican oireyhtymä. Aikuisilla esiintyvä pica luokitellaan aina mielenterveysongelmaksi, ja siihen liittyy yleensä huomattavia terveysvaikutuksia. Maaperän tuotteita syövät kärsivät geofagiasta.