Pitäisikö näistä hääperinteistä jo luopua?

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Häät ovat vanha ja perinteinen rakkauden juhla, joiden viettämiseen on muodostunut jo tietynlainen kaava. Häihin liittyy monia perinteitä, joita useimmat hääparit haluavat noudattaa. Osa perinteistä on kuitenkin jo voinut menettää hohtonsa ja merkityksensä. Elite Daily listasi häihin liittyvät perinteet, joiden parhaat päivät on jo nähty.

1. Hääpari ei saa nähdä toisiaan hääpäivänä ennen alttaria

Tämä on todella vanha sääntö, josta monet hääsuunnittelijat toivovat parien luopuvan. Hääpari voisi jo ennen vieraita ottaa yhdessä hääkuvia, jolloin he voisivat keskittyä juhlan alkaessa vieraiden tervehtimiseen.

2. Hääkimpun heittäminen

Hauska perinne, jota kaikki vieraat odottavat, mutta joka ei todellisuudessa ole tae siitä, että kimpun saaja menisi seuraavaksi naimisiin.

3. Huntuun pukeutuminen

Kasvot peittävä huntu suojeli aikoinaan alttarille astelevaa morsianta pahoilta hengiltä. Nykyään morsiamen kannattaisi kuitenkin enemmän ajatella sitä, millainen hiussomiste hänen tyyliinsä parhaiten sopii.

4. Timanttisormus

Vihkisormuksessa ei tarvitse aina olla timanttia. Sormuksessa voi olla jokin kaunis ja uniikki kivi tai se voi olla jopa pelkkä tatuointi.

5. Osallistujalahjat

Suurin osa häävieraille annetuista osallistujalahjoista jää valitettavasti juhlapaikan pöydille.

6. Valkoinen hääpuku

Valkoinen hääpuku on aiemmin ollut merkki neitseellisyydestä. Nykyään valkoisen värin puhtoinen merkitys on hiukan muuttunut, minkä vuoksi morsiamet voivat hyvillä mielin miettiä myös jonkin muun väristä pukua.

7. Yhdenmukaisesti pukeutuneet kaasot

Aiemmin kaasojen pukujen haluttiin olevan täysin samanlaiset, että he erottuvat muista vieraista osaksi hääseuruetta. Nykyään sillä ei kuitenkaan ole enää niin paljon merkitystä, että pukujen täytyisi olla keskenään täysin samanlaiset. Kaasojen puvuista voi ja kannattaakin tehdä malliltaan tai sävyltään erilaiset, että ne kuvastavat jokaisen kaason persoonaa paremmin.