Ultimaalinen ajoreitti! Matkan varrella 50 amerikkalaisnähtävyyttä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Amerikassa auto on suosittu kulkuväline, ja siksi maasta löytyy useita mielenkiintoisia reittejä. Ikimuistoisen road tripin voi suorittaa oman rakkaan, perheen tai kaveriporukan kanssa. Autolla ajaessa voi pysähtyä helposti haluamiinsa paikkoihin samalla, kun näkee uusia maisemia.

Nyt on luotu kaikkien aikojen vaikuttavin ajoreitti, joka kulkee yhteensä 48 amerikkalaisosavaltion läpi. Matkaa on kuvailtu täydelliseksi ajoreitiksi, sillä sen aikana pääsee vierailemaan 50 nähtävyyskohteessa. Reitti on periaatteessa suuri Pohjois-Amerikan halki etenevä silmukka.

Yksi Yhdysvaltojen tunnetuimmista ja samalla myös suosituimmista ajoreiteistä on Pohjois-Amerikan halki kulkeva Route 66, joka kulkee 3.945 kilometrin aikana Chicagosta yhteensä kahdeksan osavaltion läpi päättyen Kalifornian kultaisille hiekkarannoille Santa Monicaan. Route 66 kuitenkin kalpenee ultimaalisen ajoreitin rinnalla.

1. Grand Canyon, AZ

2. Bryce Canyonin kansallispuisto, UT

3. Craters of the Moon National Monument, ID

4. Yellowstonen kansallispuisto, WY

5. Pikes Peak, CO

6. Carlsbad Cavernsin kansallispuisto, NM

7. Alamon taistelu, TX

8. Plattin historiallinen alue, OK

9. Toltec Moundsin arkeologinen puisto, AR

10. Elvis Presleyn Graceland, TN

11. Vicksburgin kansallinen sotamuseo, MS

12. French Quarter naapurusto, New Orleans, LA

13. USS Alabama -taistelulaiva, AL

14. Cape Canaveralin lentotukikohta, FL

15. Okefenokeen suoalue, GA

16. Fort Sumterin linnoitus, SC

17. Lost World Caverns -luolat, WV

18. Wright Brothers National Memorial Visitor Center, NC

19. Mount Vernonin plantaasi, VA

20. Valkoinen talo, Washington, DC

21. Annapolisin historiallinen alue, MD

22. New Castlen historiallinen alue, Delaware

23. Cape Mayn historiallinen alue, NJ

24. Liberty Bellin tornikello, PA

25. Vapaudenpatsas, NY

26. Mark Twainin kotimuseo, CT

27. Breakersin kartano, RI

28. USS Constitution -fregatti, MA

29. Acadian kansallispuisto, ME

30. Mount Washingtonin hotelli, NH

31. Shelburne Farms, VT

32. Fox Theater, Detroit, MI

33. Spring Groven hautausmaa ja arboretum, OH

34. Mammoth Caven kansallispuisto, KY

35. West Baden Springsin hotelli, IN

36. Abraham Lincolnin koti, IL

37. Gateway Arch -muistomerkki, MO

38. C. W. Parker Carouselin museo, KS

39. Terrace Hill kuvernöörin kartano, IA

40. Taliesin-rakennus, WI

41. Fort Snellingin linnoitus, MN

42. Ashfallin fossiilikenttä, NE

43. Mount Rushmoren muistomerkki, SD

44. Fort Union Trading Post, ND

45. Glacierin kansallispuisto, MT

46. Hanford Site, WA

47. Columbia River Highwayn valtatie, OR

48. San Franciscon kaapeliraitiotie, CA

49. San Andreasin siirros, CA

50. Hooverin pato, NV

Lähde: Shareably

Uusimmat