Katie Price paljasti tähtien kasvojenkohotusten salaisuudet

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Malli ja televisiopersoona Katie Price on tunnettu näyttävästä tyylistään, jonka luomiseen käytetään välillä muutakin kuin pelkkää meikkiä ja irtoripsiä. Katie Price kertoi The Loose Women -keskusteluohjelmassa miten hänen kasvonsa on kerran jopa teipattu punaiselle matolle.

Naiset voivat kokea paineita ulkonäkönsä ja nuoruuden säilyttämisen vuoksi, ja etenkin Hollywoodissa ja median tarkastelun alla hyvältä näyttäminen on monille tärkeää. Katie Price kertoi The Loose Women -ohjelmassa, että hänen kasvonsa on teipattu punaista mattoa varten kireämmälle.

Price näytti itsestään kuvan, jonka myötä hän sai paljon palautetta ulkonäöstään ja huhut kauneusleikkauksista alkoivat saada tulta alleen. Todellisuudessa kasvoja ei oltu kiristetty leikkauksen avulla vaan teipin. Ohimoiden kohdalta iho on vedetty teipin avulla tiukasti taakse, minkä lisäksi kiristyksen varmistamiseksi on laitettu vielä muhkeiden hiusten takaa kulkeva kuminauha vetämään teippejä taaksepäin.

Uusimmat