Tulevaisuuden kuulokkeet tunnistavat käyttäjän korvien perusteella

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Nykyaikaisissa älylaitteissa voi usein tunnistautua salasanan sijaan esimerkiksi sormenjäljen avulla. Tulevaisuudessa markkinoille ollaan tuomassa kuulokkeita, jotka tunnistavat käyttäjän korvien perusteella.

NEC-yhtiön työstämät kuulokkeet tunnistavat käyttäjän sen perusteella, kuinka ääni resonoi korvakäytävää vasten. Tämä tapahtuu kuulokkeisiin sisäänrakennetun mikrofonin avulla.

Digital Spy -sivuston mukaan kuulokkeet pystyisivät tunnistamaan käyttäjän henkilöllisyyden 99 prosentin tarkkuudella. NECin Shigeki Yamagatan mukaan tunnistus tulee onnistumaan myös käyttäjän ollessa liikkeessä. Kuulokkeet saattavat ilmestyä markkinoille jo vuoden 2018 aikana.