Tatuoiduilla muita parempi vastustuskyky – paranee jokaisen tatuoinnin myötä!

Terveys · Annukka Heikkilä

Tatuoinnit saattavat tehdä henkilöstä hieman kovemman näköisen. Uuden tutkimuksen mukaan tämä ei päde pelkästään vain ulkonäköön vaan myös vastustuskykyyn, joka tatuoiduilla näyttäisi olevan muita vahvempi. Tatuointeja ottaneet ovat siis oikeastikin hieman kovempia verrattuna ihmisiin, joilla ei ole kuvia tatuoituna ihoonsa.

Women’s Health -lehden mukaan tutkijat halusivat saada selville saako tatuointineulojen aiheuttama fyysinen kipu ja stressi elimistön reagoimaan samalla tavalla kuin se reagoisi rankkaan liikuntasuoritukseen tehden lihaksista entistä vahvemman. Tutkijoiden epäilys oli, että tatuoimisen aiheuttama rasitus vahvistaisi kehoa. He olivat täysin oikeassa.

Tutkimuksessa tutkittiin tatuoitavaksi tulleita ensikertalaisia henkilöitä ja asiakkaita, joilla oli jo ennestään tatuointeja. Asiakkaiden syljen avulla tarkkailtiin henkilöiden stressitasoja tatuoinnin tekemisen alussa ja lopussa. Tutkijat saivat selville, että jokainen tatuointikerta vahvistaa henkilöiden kehoa. Näin ollen paljon tatuointeja kantavilla henkilöillä on myös parempi vastustuskyky esimerkiksi flunssaa vastaan.