Lentokenttien elvytyskioskit opettavat

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Onnettomuspaikalla aloitettu elvyttäminen saattaa parhaimmassa tapauksessa parantaa henkiinjäämismahdollisuuksia. Peruselvytykseen kuuluu oikeanlainen puhallus- ja painelutekniikka, ja nyt sitä voi harjoitella jopa lentokentillä.

Muutamalle Yhdysvaltojen lentokentälle on avattu elvytyskioskeja, joiden avulla oppii nopeasti oikeanlaisen painelutekniikan hätätilanteessa suoritettavaksi. American Heart Associationin ylläpitämät CPR-kopit opettavat painelutekniikkaa musiikin avulla. Tehokkain painelutapa on jatkuva ja tahdikas.

Suomen Punaisen Ristin mukaan nopeasti aloitettu elvytys saattaa jopa kaksin- tai kolminkertaistaa autettavan selviytymisen mahdollisuuksia. Aikuisen peruselvytys alkaa hätänumeroon soittamisesta, sen jälkeen varmistetaan selällään makaavan potilaan hengitysteiden toimivuus nostamalla leuka ylös. Painelu hoidetaan rytmillä kaksi puhallusta ja 30 painallusta.