Koditon auttoi vankikarkurien kiinniotossa – sai 100.000 dollarin löytöpalkkion

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kalifornialaismies on saanut ruhtinaalisen löytöpalkkion ilmoitettuaan vankikarkureista tekemästään havainnosta poliiseille. Koditon Matthew Hay-Chapman oli nähnyt televisiossa kuvia Orange Countyn vankilasta paenneesta rikolliskaksikosta.

Myöhemmin hän oli sattumalta nähnyt saman kaksikon istumassa parkkipaikalla olevassa autossa. Hay-Chapman ilmoitti näystään poliiseille. Viranomaisille selvisi, että auto, jossa miehet olivat oli varastettu. Vankikarkurit onnistuttiin pidättämään kodittoman miehen antaman vihjeen perusteella.

The Independent -lehden mukaan 150.000 dollarin löytöpalkkio jakautui lopulta neljän ihmisen kesken. Matthew oli antanut ratkaisevan vihjeen, joten hänen osuutensa oli 100.000 dollaria. Loppusumma jaettiin muiden auttajien kesken. Viranomaisten ja paikallisten mukaan suurin löytöpalkkio meni oikeaan osoitteeseen, sillä kodittoman miehen ansiosta vaaralliset rikolliset saatiin kiinni.

Uusimmat