Twerkkaavasta minipossusta internetin supertähti

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Verkossa on nähty monia hauskoja lemmikkejä, jotka nauttivat selvästi musiikin rytmistä ja liikkuvat innoissaan menevien kappaleiden tahtiin. Nyt yksi minipossu on saanut ihmiset ihastelemaan sen tanssitaitoja kun minipossu on näyttänyt videolla uusimmat liikkeensä.

Pigeons and Planes on julkaissut Facebook-sivuilleen huvittavan videon hurmaavasta minipossusta, joka heiluu ja tanssii Rihannan Work-nimisen kappaleen tahtiin. Possu on niin suloinen ilmestys, että se on saanut ihmiset jakamaan videota sosiaalisessa mediassa jo reilusti yli 530.000 kertaa. Video on katsottu jo lähes 34 miljoonaa kertaa.

Niin kuin monessa muussakin lemmikin esittämässä tanssissa ei tässäkään ole luultavasti kyse tanssimisesta vaan kyljen rapsuttelemisesta pöydän kulmaa vasten. Possu näyttää kuitenkin musiikin ansiosta siltä kuin sillä olisi tunnelma katossa, minkä vuoksi moni onkin voinut jakaa videota työpäivän aikana muille kannustavana viestinä.

Work work work pork work

Posted by Pigeons and Planes on Wednesday, March 16, 2016

Katso kuva tästä.