Video kiteyttää surkuhupaisat kokemukset kouluajoista

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yläkoulua käyvä Makenna Kroge osallistui koulunsa järjestämään jouksukilpailuun, jossa tyttö halusi kovasti näyttää pärjäävänsä hänen ikätovereilleen, joiden suosiossa Kroge ei ollut. Kroge oli kuitenkin niin hermostunut lähtölaukauksen kuultuaan, että hän ei päässytkään liikkeelle niin vaivattomasti kuin hän olisi halunnut.

Makenna Kroge on julkaissut YouTube-kanavallaan videon, jossa juoksukisan lähtö nähdään. Tyttö kaatui suoraan kasvoilleen juoksurataan, minkä vuoksi hän jäi heti muita kilpailijoita jälkeen. Tyttö yritti nousta ja jatkaa matkaa niin ripeästi, että kaatui heti uudelleen.

Videolla kuullaan miten Krogen äiti kysyy vielä tyttäreltään, että onko hän kunnossa. Video on tuntunut summaavan perusteellisesti monien kokemukset yläkouluajoista, minkä vuoksi se lähti heti leviämään verkossa. Onneksi tyttö on palautunut nolosta kokemuksestaan täysin ja toivoo New York Magazine -sivuston mukaan pääsevänsä videon leviämisen myötä Ellen DeGeneresin vieraaksi.