Avicii lopettaa keikkailun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin DJ-artisteihin lukeutuva Avicii on ilmoittanut lopettavansa keikkailun. Avicii ilmoitti tiedotteessaan, että hän jättää esiintymislavat kuluvan vuoden jälkeen. Samalla Aviciin elokuinen konsertti Weekend Festival Balticissa on jäämässä hänen viimeiseksi maamme lähialueilla. Avicii esiintyy Pärnun päälavalla torstaina 4. elokuuta

Nyt jo toista kertaa järjestettävä Weekend Festival Baltic kerää Pärnun luonnonkauniille merenrannalle 4. – 6. elokuuta yli 60.000 elektronisen tanssimusiikin ystävää. Festivaalin muita esiintyjiä ovat muun muassa kolme miljoonaa YouTube katsojaa kuukauden aikana keränneet Axwell & Ingrosso, Yhdysvaltain suosituimpiin DJ-artisteihin lukeutuva Steve Aoki ja kansainvälisen DJ Magazinen listauksen ykkössijaa pitävä belgialainen DJ-kaksikko Dimitri Vegas & Like Mike.

Weekend Festival järjestetään samaan aikaan myös Suomessa ja Ruotsissa. Weekend Festival Sweden pidetään nyt ensimmäistä kertaa, mutta Suomessa on luvassa jo viides perättäinen festarivuosi. Helsingin Kyläsaaressa 5. – 6. elokuuta järjestettävä Weekend Festival valittiin YleX:n äänestyksessä maamme odotetuimmaksi festivaaliksi.

Weekend Festivalilla Helsingissä esiintyvät Axwell & Ingrosson, Steve Aokin ja Dimitri Vegas & Like Miken lisäksi esimerkiksi Animals-kappaleellaan jättisuosioon noussut Martin Garrix sekä kahtena vuonna maailman parhaaksi DJ:ksi valittu Hardwell.