Isä laski setelinippua – vauva nauroi katketakseen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Raha ei tee ihmistä onnelliseksi -sanonnan keksinyt ei ollut nähnyt videota, jossa vauva nauraa katketakseen suurelle setelinipulle. Videolla isällä on käsissään paksu setelinippu, jota hän alkaa laskemaan yksi seteli kerrallaan.

Kun hän kääntelee seteleitä, vauva alkaa nauramaan sydämensä pohjasta. Vauvan kikatteleminen saa myös vanhemmat iloisiksi eikä mene aikaakaan, kun koko perhe nauraa yhteen ääneen.

Setelinipun kääntelemisen lisäksi lapsi näyttäisi huvittuvan suuresti myös siitä, että isä kostuttaa sormenpäitään sylkäisemällä niihin. Vauva ei ota ainakaan vielä raha-asioita liian vakavasti, mikä olisikin tässä tilanteessa täysin turhaa, koska rahaa näyttäisi löytyvän.