Yksin kotona -tähti jäi eläkkeelle 35-vuotiaana

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Amerikkalainen Yksin kotona -elokuva on joka joulu televisiosta esitettävä klassikko. Jos ihmisten tulisi mainita muita elokuvia, joissa tähti Macaulay Culkin on esiintynyt, saattaisi moni jäädä hiljaiseksi. Miehellä ei ole aikomusta jatkaa näyttelemistä isossa mittakaavassa jatkossakaan.

Macaulay Culkin on ollut viime vuosina enemmän julkisuudessa huumeongelmiensa kuin näyttelijäuransa tiimoilta. Nyt 35-vuotias mies kertoo olevansa tavallaan eläkkeellä. Hän kuluttaa päivänsä miten huvittaa lähinnä lorvimalla, maalailemalla ja kirjoittelemalla.

Mies kertoo New York Postin haastattelussa, että vaikka hänen legendaarisesta roolisuorituksesta on jo 25 vuotta, tunnistavat ihmiset hänet jatkuvasti. Eräänä päivänä hän oli Pariisissa matkalla ja jopa siellä ravintoloitsija tunnisti näyttelijän. Mies viihtyi Ranskassa erinomaisesti, koska siellä ihmiset eivät välittäneet hänen statuksestaan.