100-vuotias alligaattorijätti surmattiin – kuva kiteyttää valtavan koon

Viihdeuutiset · Annika Kela

Floridalaisen maatilanomistajan piina on tullut päätökseensä Okeechobeessa, Yhdyvalloissa. Lee Lightsey onnistui pyydystämään metsästäjä Blake Godwinin avulla vesistöissä vaanineen alligaattorin, joka oli yrittänyt saalistaa maatilan lehmiä ravinnokseen.

Fox 13 -kanavan mukaan alligaattorin pyydystämiseen osallistui lopulta joukko alueella asuvia tilallisia. Vaarallisesta pedosta oli tullut uhka maatilan eläimille ja asukkaille. Metsästysurakka tuotti tulosta ja miehet tappoivat alligaattorin.

Paikallisten yllätykseksi peto paljastui jättiläismäiseksi. Alligaattorilla oli pituutta 4,5 metriä ja painoa jopa 362 kiloa. Asiantuntijoiden mukaan pedon suuri koko viittasi siihen, että sillä oli ikää jo lähes 100 vuotta. Kuvat valtavasta alligaattorivanhuksesta ovat lähteneet leviämään sosiaalisessa mediassa.