Pommiuhka Saksassa – syyksi paljastui penisrengas

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poliisit hälytettiin taannoin Saksan Haberstadtissa sijaitsevaan kasinoon pommiuhan vuoksi. Pian paljastui, että kyse oli kuitenkin aivan jostain muusta kuin terroristien suunnittelemasta iskusta.

Pelihallin asiakkaat kuulivat omituisia ääniä rakennuksen miesten vessassa sijaitsevasta roskakorista. Paikallaolijoiden mukaan roskis alkoi värisemään oudolla tavalla, ja paikalle kutsuttiin viranomaiset.

Poliisit evakuoivat nopeasti kaikki kasinon 90 asiakasta ja henkilökunnan edustajaa. The Guardian -lehden mukaan kolme räjähde-asiantuntijaa saapui paikalle tutkimaan oudosti värissyttä roskakoria.

Pian paljastui, ettei roskiksen värinä ja oudot äänet johtuneet suinkaan pommista. Aiheuttajana oli patterikäytöinen penisrengas. Tuntemattomana pysyttelevä asiakas oli ilmeisesti heittänyt renkaan miestenvessan roskakoriin, eikä ollut edes laittanut sitä ensin pois päältä.