Ciara esitteli palkintogaalan ehdokkaat – ohitti exänsä nimen!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yhdysvaltalaisessa Good Morning America -ajankohtaisohjelmassa on sattunut erikoinen tilanne, kun räppäri Ludacris ja laulaja Ciara esittelivät Billboard Music Awards -gaalan ehdokkaita. Toinen juontajista mokaili suorassa lähetyksessä julkistaessaan voittajaehdokkaita.

ABC News -kanavan mukaan Ciara otti vastuulleen rap-kategorian. Hän luetteli luontevasti kaksi ensimmäistä ehdokasta, jotka oliva Drake ja Fetty Wap. Sitten hän yllättäen meni sanattomaksi. Seuraava ehdokas oli Ciaran entinen kihlattu räppäri Future, mutta tähtönen ei suostunut sanomaan nimeä ääneen.

Juontajapari Ludacris korjasi tilanteen sanomalla seuraavan ehdokkaan. Ciara luetteli hiljaisuuden jälkeen loput listan ehdokkaista normaalisti. Kiusallinen tilanne on kummastuttanut katsojia. Tähtösen käytös on leimattu epäammattimaiseksi.

Tuotantoyhtiön mukaan tilanne johtui teknisestä ongelmasta ja sen vuoksi Ciaran juonto meni pieleen. Monen mielestä on kuitenkin huvittava sattuma, että ongelmia ilmeni juuri Ciaran exän nimen kohdalla. Parin katkeraa eroa on puitu julkisuudessa, eikä ole salaisuus, ettei Ciara ja Future ole väleissä.