Lumilautailija ei aavistanut vakavaa vaaraa – karhu juoksi perässä!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Japanin Hakubassa lumilautaillut nuori nainen on onnistunut täpärästi välttämään kohtaamisen karhun kanssa. Karhun läsnäolosta tietämätön lautailija onnistui livahtamaan rinteessä juoksentelevalta karhulta karkuun lisäämällä vauhtia ja syöksymällä mäkeä alas.

Karmiva läheltä-piti-tilanne paljastui lautailijalle vasta sitten, kun hän katsoi GoPro-kameransa kuvaaman videon. Netissä julkaistulta videolta käy ilmi, että lautailija kuunteli musiikkia korvakuulokkeillaan eikä hän kiinnittänyt huomiota ympäristöönsä. Lautailijalla ei ollut aavistustakaan siitä, että hänen perässään juoksenteli kookas karhu.

Kelly Murphyn julkaisema video on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Monet ovat epäilleet videon aitoutta. Daily Mail -lehden mukaan Hakubassa on tehty aiemminkin havaintoja karhuista. Vuorilla asuvat karhut saattavat herätä talviuniltaan jo maaliskuun lopulla, mutta useimmiten niitä tavataan ympäristössä vasta huhti-tuokokuussa. Toistaiseksi ei ole selvinnyt, onko kyseessä aito tilanne vai hyvin tehty väärennös.