Lääkärikin ällistyi – elävä kala jumissa miehen kurkussa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Urbaanin legendan mukaan eräs mies kuoli elävän kalan juututtua hänen kurkkuunsa epäonnekkaan kalastusreissun päätteeksi. Nyt eräälle toiselle miehelle oli vähällä käydä yhtä kohtalokkaasti. Onneksi lääkärit onnistuivat vetämään kalan ulos nielusta ennen miehen tukehtumista.

LiveLeak-sivusto on julkaissut häiritsevän taltioinnin tohtorin vastaanotolta. Videolla on kakova mies ja joukko lääkintähenkilökuntaa. Vaikka videon kuvauksessa ei kerrota tarkemmin tapahtumien kulusta, kärsii potilaana oleva mies selkeästi tilanteesta.

Miehen kurkusta vedetään ulos elävä kala, ja se sätkii vielä poiston jälkeen. Lääkäri näyttää kalan selkäevässä olevia piikkejä, ja eläin on ollut ihmisen sisällä jumissa niiden takia. Sitä emme tiedä, kuinka kala ylipäätään eksyi miehen nieluun – ja vieläpä elävänä.





Katso video tästä.